Enpä olisi uskonut, että vielä eläkeukkonakin rikastuu sellaisella kokemuksella, kuin talkoohommalla MM-rallin liikenteenohjauksessa. Vaan mitäpä sitä ei tekisi, kun pyydetään pientä tukea lasten ja nuorten harrastustoimintaan.
Muistan juosseeni ralliautojen perässä jo pikkupoikana 1950-luvulla, kun meidän perhe asui Valmetin Tourulan tehtaan asuntoalueella. Oli hienoa kun ralliajajat kävivät parina vuonna jopa saunomassakin tehtaan asuntoalueen saunassa.
Aikuisena kiinnostukseni autoihin ja ralleihin katosi, mutta Kansan Uutisten aluetoimittajan työssä jouduin vähän pakostakin seuraamaan rallia. Rallin erikoiskokeille, joita ennen sanottiin pikataipaleiksi, en koskaan vaivautunut, mitä nyt Laajavuoren erikoiskokeen alun katsoin. Muuten homma hoitui lehdistökeskuksesta Laajavuoren hotellin sisätiloista.
Ennen Säykkiin muuttoa asuin Lutakossa Messukeskuksen naapurissa ja siellä joutui ihan väkisinkin näkemään rallin hermokeskuksen touhuja, vaikka suhtautumiseni koko moottoriurheiluun oli muuttunut entistä kriittisemmäksi.
Karkaussaareen muuton myötä luulin päässeeni eroon koko rallista, mutta kun Riennon puheenjohtaja Vesa Kupari tunteikkaasti vetosi ja pyysi pientä palvelusta Riennon nuorisotoiminnan hyväksi, tingin taas kerran tiukoista periaatteistani ja lupauduin mukaan rallitalkoisiin.
Kaikille rallitalkoisiin lupautuneille järjestettiin Juurikkasaaressa tilaisuus, jossa selostettiin yleisesti liikenteenhjaaajien tehtävät ja jaettiin tiedot talkoovuoroista ja -paikoista. Sain parikseni Riennon toiminnassa jo pitempään mukana olleen mukavan ja reippaan lähihoitajan Ira Rintalahden ja meidän hommaksi tuli liikenteenohjaus Surkeen erikoiskokeen alkupäässä.
Kun meille jaettiin lippalakit, t-paidat, huomioliivit ja varrellinen Ajoneuvolla ajo kielletty -kyltit, niin olo oli vähän niin kuin liikennepoliisilla. Teki mieli mennä Parviaisen tielle kokeilemaan, miten autot saisi pysäytetyksi. Maltoin kuitenkin mieleni.
Sitten perjantaina lähdettiin Iran kanssa hyvissä ajoin ennen talkoovuoron alkamista kohti ilmoitettua asemapaikkaamme seurantalo Harjulaa Korpilahden Tikkalan kylässä. Hieman hämmennyimme, kun siellä ei aamuvuoron talkoolaisia näkynytkään. Oikea asemapaikka olikin vähän lähempänä erikoiskokeen alkua. Meille oli annettu vanha ohje.
Muutaman nyppylän takaa löytyi Mäntysen Heikki kummaneineen ja erikoiskokeen muista järjestelyistä vastannut Petäjäveden Urheiluautoilijoiden porukka. Iran ja minun ohjausurakka alkoikin ruokatauolla, kun Pettuvetisten porukasta mukava mies pyysi meidät heti syömään. Sehän sopi.
Vähitellen katsojia alkoi valua lähtöpaikkaa kohti ja me Iran kanssa ryhdyimme toimeen. Alkuperäisen ohjeen mukaan meidän piti ohjata katsojien autoja parkkiin seurantalon pihaan ja sen jälkeen tienvarteen tulosuuntaan. No, se olikin sitten päinvastoin.
Meiltähän homma kävi, mutta kiirettä piti, varsinkin sitten kun hätäisimmät katsojat jo lähtivät kuuman ryhmän katsottuaan pyrkimään poispäin ja samaan aikaan toisesta suunnasta tuli vielä ralliautoja vauhdikkaasti lämmittäen renkaitaan koko tien leveydeltä. Kyllä siinä pöly lensi.
Olihan se kokemus, mutta hyvän asian puolesta talkoiltiin.
Myös Iran mielestä ensimmäinen kokemus rallin liikenteenohjaustalkoista oli todella mukava ja tapahtumarikas.
– Tykkäsin kovasti ohjailla ja järjestellä autoja sekä neuvoa ihmisiä. Suurin hankaluus oli siinä, kun osa ihmisistä ei meinannut kuunnella eikä totella ohjeita. Voisin lähteä ensi vuonna mielelläni.
Jarkko Mänttäri