Jalkapallo

Joukkueet

Säynätsalon Riennon arvot, tasa-arvoisuus, demokraattisuus ja yhteisöllisyys, näkyvät vahvasti myös seuran jalkapallotoiminnassa: Riennon jalkapallon kantavana periaatteena on tarjota harrastamisen ja liikkumisen iloa lapsille osaamistasosta ja vanhempien tilipussin koosta riippumatta. Tarjoamme monipuolista, matalan kynnyksen toimintaa jalkapallon parissa kaiken ikäisille alkaen koko perheen pallokoulusta yltäen aina Palloliiton sarjoissa pelaaviin joukkueisiin. Tavoitteenamme on tietenkin myös, että pelaajat kehittyvät lajissa – mutta ilman ryppyotsaista menestyksen tavoittelua. Hyvien pelaajien lisäksi haluamme kasvattaa hyviä joukkuetovereita. Toiminnan suuntaus on vahvasti harraste -painotteista.

Säynätsalon Riennon jalkapallossa kaikki tehdään vahvasti yhdessä. Ilman aktiivisia vanhempia ja seuran jäseniä ei myöskään ole toimintaa. Etsimmekin aktiivisesti riveihimme valmentajia, joukkueenjohtajia ja pelinohjaajia. Lähde siis mukaan mukavaan porukkaan ja mahdollistamaan harrastamisen ja liikkumisen iloa lapsille!

Katso lisätiedot harjoitusvuoroista ja toiminnasta joukkuekohtaisilta sivuilta yllä olevista linkeistä.

Yleiset lisätiedot: jalkapallojaoston puheenjohtaja Jouni Kivinen, jouni.kivinen@sayri.fi

Säynätsalon tekonurmella pelataan paljon eri sarjojen jalkapallo-otteluita. Tutustu tästä linkistä tuleviin matseihin ja käy seuraamassa monen eri tason ja ikäryhmän pelejä!

Toimintamaksut

Kesäkaudelle 2026 SäyRin futiksessa ei ole toimintamaksua. Mikäli joukkueita saadaan muodostettua kesän aikana, ilmoitetaan joukkuekohtainen maksu erikseen. Pallokoululla on oma erillinen toimintamaksunsa, jonka löydät Pallokoulun sivujen alta.

Kaikille avoimet ”höntsävuorot” ovat maksuttomia, mutta toivomme vapaaehtoisen kannatusmaksun 30 € maksamista toiminnan ylläpitämiseksi ja varauskulujen kattamiseksi. Tarkemmat maksutiedot ilmoitetaan tänne myöhemmin.