|

Säyrin koripallovalmennus vahvistui 

Kesän aikana Säyrin koripallovalmennus vahvistui entisestään, kun Toni Nyman ja Anni Kärkkäinen liittyivät seuran valmennusvahvuuteen! Toni ottaa vastuulleen mikropojat ja Anni toimii seuran fysiikkavalmentajana. Tässä lyhyt esittely uusista valmentajista! 

Tässä Toni, Säyrin mikropoikien uusi päävalmentaja

Minulla on koripallo ollut aina lähellä sydäntä; nuoruudessa itse pelaajan roolissa ja vanhemmiten valmentaja.

Olen toiminut koripallon ammattivalmentajana noin 10 vuoden ajan. Toimin Salon Vilppaan korisliiga-joukkueen apuvalmentajana 5 vuoden ajan, jonka jälkeen muutin Jyväskylään. Jyväskylä Basketball Academyssa minulla lähtee nyt 5. kausi käyntiin päätoimisena valmentajana ja seuran junioripäällikkönä. JBA:ssa vastuullani on arkivalmennuksen lisäksi urheilijoiden lukioyhteistyö gradian kanssa sekä olen kansainvälisten EYBL-pelien päävalmentaja.
Näiden arkitöiden ulkopuolella olen myös pitänyt valmentajakoulutuksia eri seuroissa ympäri Suomea sekä vastannut Piispalan sekä Kisakallion korisripareilla korisvalmennuksesta. Korisnäkemystä on siis kertynyt eri rooleissa monipuolisista ympäristöistä, ja nyt olen todella innoissani siitä, että pääsen ihan nuorten palloilijoiden arkeen mukaan.

Muutettuani kesällä Kinkovuoreen heräsi heti halu olla mukana paikallisen seuran toiminnassa ja keskustelut Kostin kanssa vahvistivat näkemystäni siitä, että Säyrissä on hyvä tekemisen meininki kehittää sekä seuraa että paikallista juniorikoripalloa seuraavalle tasolle. Koen, että minulla voi olla annettavaa koko seuralle tämän seuraavan askeleen ottamisessa ja ajatuksena onkin olla seuran toiminnassa mukana pitkällä tähtäimellä sekä valmentamassa että sparraamassa muita valmentajia. 

Tässä Anni, seuran uusi fysiikkavalmentaja

Hyppään joukkueiden mukaan jeesaamaan oheisharjoittelun toteutuksessa sekä tukemaan lajivalmentajia siinä, että lajiharjoitukset sisältää riittävästi loukkaantumisia ennaltaehkäiseviä elementtejä  Olen itse pelannut korista liiga-ja maajoukkuetasolla ja sen jälkeen toiminut nuorten maajoukkueissa vastuufysioterapeuttina 5-vuoden ajan, ToPossa neljä kautta nuorten sekä naisten korisliigajoukkueen fysiikkavalmentajana. Viimeisimpänä Jyväskylään paluumuuton jälkeen kaksi vuotta JBA miesten fysiikkavalmentajana/fysioterapeuttina ja Jyväskylän urheiluakatemialla fysiikkavalmentajana. Näkemystä lajiin on siis sekä pelaajan että valmentajan roolista eri ympäristöissä.Heinäkuun lopussa jään äitiyslomalle ja sen myötä JBA:n toiminnasta sivuun, mutta koska Säyrin suunnasta heräsi tarve alkaa lisäämään seuran arkeen oheisharjoittelua, sitä alan seuran eri ikäryhmissä äitiysloman ohella tekemään kasvavissa määrin. Ja aloitan fysiikkavalmennukset U14 tyttöjen kanssa!  

Samankaltaiset artikkelit

  • | |

    Mikrotytöt

    Mikrotytöt 2016-2017 Valmentajat Anni Nyman 0408362772, Toni Nyman +358 44979 3383, toninyman033@gmail.com Joukkueenjohtaja Saara Rainamo 0407408505 Treeniajat: Maanantai klo 16:15-17:30 Lehtisaaren Kuntotalo Torstai klo 16:15-17:30 Lehtisaaren Kuntotalo Koriskoulu Mikropojat Mikrotytöt Minitytöt Minipojat U14 tytöt U14 pojat (C) U15/U16 tytöt (C) U16 pojat (B) Naiset Möykyt

  • | |

    Tenniskausi -25 käynnistyy

    Tenniskausi -25 käynnistyy Säynätsalon tenniskenttä on huollettu kuntoon kesän -25 pelikautta varten. Talkoot on pidetty ja verkko on asennettu paikoilleen (29.4.). Sää  on tosin vielä koleaa ja ajoittain sateistakin, mutta pelaamaan jo pääsee. Kentän kasteluun tarvittavaa pumppua ei ole vielä kytketty päälle, mutta juuri nyt sitä ei vielä tarvitakaan. Sään lämmetessä kastelusysteemi kytketään toimintaan. Säynätsalon…

  • Lauri Markkasen Koriskoulu

    JBA:n, HoNsU:n, SäyRi:n, LU:n, MU:n, Huiman ja Saarijärven Pullistuksen järjestämät maksuttomat Koriskoulut, joiden kummina Susijengin ja Chicago Bullsin NBA-tähti Lauri Markkanen. Kaudella 2019-2020 Koriskouluihin osallistui yli 500 tyttöä ja poikaa, tule mukaan pitämään hauskaa koriksen parissa! Kauden 2023-2024 Koriskoulu on tarkoitettu koripallon aloittaville 2016-2018 syntyneille tytöille ja pojille. Koriskoulu sisältää yhden harjoituskerran viikossa syyskuusta toukokuuhun,…

  • |

    Vapaaehtoisten isäntäperheiden kartoitus

    Vapaaehtoisten isäntäperheiden kartoitus Suomi – Ukraina korismaaottelun ajaksi ukrainalaisille lapsille Suomen miesten koripallomaajoukkue, Susijengi, pelaa EM-kisojen valmistelevan maaottelun Ukrainaa vastaan Jyväskylän LähiTapiola -areenalla 18.8.2022. Tapahtuman yhteydessä Susijengi lanseeraa kansainvälisen ’The Game That Unites Us’ -ohjelman, minkä ensimmäisenä tavoitteena on tuoda ukrainalaisia koripallonuoria suomalaisen ystävänsä kanssa FIN-UKR -peliin. Jyväskylässä kuin muualla Suomea asuvilla ukrainalaisilla lapsilla ja…

  • | |

    Futiskauden 2025 päättärit!

    Tervetuloa ihan kaikki SäyRi-futiksen 2025 kauden päätöstapahtumaan. Tarjolla ilmaiseksi makkaraa ja juotavaa niin pitkään kuin tavaraa riittää, sekä tietenkin futiksen pelaamista & vetotutkaa. Harvinainen tilaisuus päästä testaamaan ja pelaamaan KUPLAFUTISTA! Kyllä, kaikki uskaliaat ja halukkaat pääsevät testaamaan miltä tuntuu pukea iso läpinäkyvä ja ilmalla täytetty kupla päälleen ja kerrankin taklailla kentällä ihan luvan kanssa… Olitpa…