Riento tarvitsee rallitalkoolaisia!
Elokuussa ajetaan taas Jyväskylässä MM-rallien osakilpailu Secto Rally Finland. Tänä vuonna Kalle Rovanperä tavoittelee vakavissaan maailmanmestruutta ja ralli lienee normaaliakin isompi tapahtuma. Riento on vastannut suurelta osin rallien liikenteenohjauksesta, niin tänäkin vuonna.
Säynätsalon Riennon toiminnan perustavoite on tarjota edullisia liikuntamahdollisuuksia, erityisesti lapsille ja nuorille.
Riento on tukenut jo vuosia juniorijaostojen toimintaa merkittävällä summalla. Tuen mahdollistavat Riennon yhteistyökumppanit sekä rallien talkoot. Viime vuonna liikenteenohjauksessa oli 71 talkoolaista. Tulevana kesänä meidän tulee varautua vielä suurempaan panokseen. Jotta onnistumme liikenteenohjauksessa, tarvitsemme lähes sata talkoolaista. Kun talkoolaisia on riittävästi, kenenkään urakka ei ole liian suuri.
Liikenteenohjaus on mukava tehtävä eikä muita vaatimuksia ole kuin ajokortti ja 18 vuoden ikä. Jokainen osaa toimia poliisin antaman koulutuksen ja ohjeiden mukaan ja poliisit käyvät vielä paikan päällä auttamassa, jos tarvetta on. Tänä vuonna Secto Rally Finlandin ohjausvuorot Riennolla ovat 4.-7.8.
Riento kutsuu kaikkia junioriliikunnan tukemisesta kiinnostuneita ihmisiä yhteisiin rallitalkoisiin. Ilmoittautumiset toukokuu loppuun mennessä oman joukkueen tai jaoston vetäjälle. Myös Vesa Kuparille (vesa.kupari(at)gmail.com) voi ilmoittautua suoraan.